Suomi

AL: EU-maiden poliiseille Suomesta koulusurmaoppia

Turun Sanomat - 3 ชั่วโมง 5 นาทีก่อน
Tampere, STT EU-maiden poliiseja on kutsuttu Suomeen ottamaan oppia siitä, miten toimia koulusurmatilanteissa, kirjoittaa Aamulehti.  Sisäministeriö järjestää tammikuun lopulla poliiseille seminaarin, jossa Suomen ja muiden maiden poliisit yrittävät saada puolin ja toisin lisää eväitä koulusurmien varalta.  Poliisiylijohtaja Kari Rantama sisäministeriöstä kertoo poliisien pohtivan yhdessä muun muassa sitä, kuinka nopeasti kouluun voi mennä sisälle, jos siellä on oppilas aseen kanssa.

Katainen ehdottaa Kela-maksun poistoa työnantajilta

Uutiset - HS.fi - 3 ชั่วโมง 23 นาทีก่อน

Järjestöt haluavat tekijänoikeusmaksut kännyköihinkin

Turun Sanomat - 3 ชั่วโมง 54 นาทีก่อน
Helsinki, STT Tekijänoikeusjärjestöt vaativat niin kutsutun hyvitysmaksun laajentamista osaan matkapuhelimista ja siirrettävistä muisteista.  Asiasta on keskusteltu jo vuosia. Joulukuussa hallitus torppasi vaatimukset ja määritteli hyvitysmaksut pysymään ennallaan seuraavan vuoden ajan. Tekijänoikeusjärjestöt eivät kuitenkaan luovu taistelustaan.  Teosto perustelee vaatimustaan tekijänoikeuslailla ja EU:n tekijänoikeusdirektiivillä. Niiden mukaan laitteisiin, joihin voidaan tallentaa suojattuja teoksia ja joita käytetään merkittävässä määrin teosten yksityiseen kopiointiin, on kohdistettava hyvitysmaksu. Tällä hetkellä maksun piiriin kuuluvat muun muassa MP3-soittimet ja CD-levyt.  Uusien hyvitysmaksujen käyttöönotto lisäisi esimerkiksi USB-muistien hintaa jopa kymmenellä prosentilla. Muistit halutaan mukaan siksi, että uusissa kotistereojärjestelmissä musiikki- ja videotiedostoja pystyy toistamaan suoraan USB-muistilta.

Gazan tulitauosta neuvotellaan Egyptissä

Turun Sanomat - 4 ชั่วโมง 6 นาทีก่อน
Gaza/Kairo STT Neuvotteluja tulitauon saamiseksi Gazaan jatketaan jälleen tänään. Egyptin presidentti Hosni Mubarak tapaa molempien palestiinalaisryhmien edustajia keskustellakseen Egyptin välittämästä tulitaukoehdotuksesta.  Mubarak tapaa Gazaa hallussaan pitävän Hamasin edustajat ja Fatah-liikkeen johtajan, palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin erikseen.  Israelin lähes kaksi viikkoa kestäneessä hyökkäyksessä Gazaan on kuollut jo yli 800 ihmistä ja haavoittunut yli 3 300.

Venäjän ja Ukrainan kaasukiistaneuvottelut jatkuvat

Turun Sanomat - 4 ชั่วโมง 20 นาทีก่อน
Moskova/Kiova, STT Venäjän ja Ukrainan kaasukiistan ratkomista jatketaan tänään. EU:n puheenjohtajamaan Tshekin pääministeri Mirek Topolanek matkustaa Venäjälle, jossa hän tapaa pääministeri Vladimir Putinin.  EU:n tarkkailijat saapuivat eilen illalla Ukrainaan valvomaan kaasun kulkua. Venäjä syyttää Ukrainaa Eurooppaan tarkoitetun kaasun varastamisesta.  Venäjä katkaisi kaikki kaasuntoimitukset Ukrainaan tiistaina. Jo 18 Euroopan maata on kertonut ongelmista kaasuntoimituksissaan.

Talonvaltaajat poistuvat Kasarminkatu 36:n kiinteistöstä

Uutiset - HS.fi - 5 ชั่วโมง 21 นาทีก่อน

USA valmistelee isoa asekuljetusta Israeliin

Turun Sanomat - 5 ชั่วโมง 22 นาทีก่อน
Lontoo, STT Yhdysvallat etsii vuokralle kauppa-alusta Israeliin suuntautuvaa suurta asekuljetusta varten.  Yhdysvaltojen merivoimien mukaan aluksen on tarkoitus viedä Israeliin yli 300 konttia ampumatarvikkeita kahtena eri kuljetuksena tammikuun lopussa. Laiva lähtisi Kreikasta ja saapuisi Israelissa Ashdodin satamaan.  Yhdysvaltain puolustusministeriö vahvistaa kuljetuksen mutta kiistää, että sillä olisi yhteyttä Gazan konfliktiin. Ministeriön mukaan lasti on menossa Yhdysvaltojen varmuusvarastoon Israeliin.  Yhdysvalloilla on joissakin maissa sotatarvikevarastoja siltä varalta, että aseita tai muita tarvikkeita pitää saada käyttöön lyhyellä varoitusajalla.  Laiva on tilattu joulukuun viimeisenä päivänä. Laivoja välittävien meklareiden mukaan tämäntyyliset kuljetukset Israeliin ovat harvinaisia ja yli 300 kontin ampumatarvikelasti on huomattavan suuri.  Aiemmin joulukuussa Yhdysvallat vuokrasi kauppa-aluksen vielä suurempaa Israeliin suuntautuvaa asekuljetusta varten.

Alppihiihtäjä Grugger puolen vuoden sairauslomalle

Uutiset - HS.fi - ศ, 01/09/2009 - 22:29

Alppihiihtäjä Grugger puolen vuoden sairauslomalle

Turun Sanomat - ศ, 01/09/2009 - 22:20
Innsbruck, STT Itävaltalainen alppihiihtäjä Hans Grugger jää arviolta puolen vuoden sairauslomalle toipuakseen polvileikkauksestaan. Grugger on ollut kilpailuista sivussa marraskuusta lähtien, kun hänen vasemmassa polvessaan havaittiin bakteeritulehdus.  Gruggerilta operoitiin oikea polvi hänen loukkaannuttuaan viime keskiviikkona Sveitsin Wengenissä syöksylaskuharjoituksissa.  Neljä kertaa maailmancupin kilpailun voittanutta Gruggeria, 27, on vaivannut huono onni pitempään. Hän joutui polvivaivojen takia jättämään kesken viime kilpailukauden 2007-2008.

Illinoisin kuvernööri syytteeseen väärinkäytöksistä

Uutiset - HS.fi - ศ, 01/09/2009 - 21:39

Bob Dylanin levynkansityttö avasi suunsa

Uutiset - HS.fi - ศ, 01/09/2009 - 21:34

Costa Rican voimakas järistys tappoi 13 ihmistä

Uutiset - HS.fi - ศ, 01/09/2009 - 21:23

Opiskelijoille tuomio alkoholin myynnistä bileissä

Uutiset - HS.fi - ศ, 01/09/2009 - 21:18

YK: Israel tappoi kymmeniä evakuoimiaan siviilejä

Uutiset - HS.fi - ศ, 01/09/2009 - 21:11

Maailman oudoimpiin kuuluva nisäkäs vangittiin kuviin

Uutiset - HS.fi - ศ, 01/09/2009 - 21:07

EU-poliisit Suomeen oppimaan koulusurmista

Aamulehti / Uutiset - ศ, 01/09/2009 - 21:03
EU-maiden poliisit tulevat Suomeen hakemaan oppia koulusurmista. Myös Suomen poliisi haluaa kuulla muiden taktiikasta aseellisissa piiritystilanteissa. Poliisijohtaja Kari Rantama sisäministeriöstä kertoo, että poliisit keskustelevat muun muassa siitä, kuinka nopeasti kouluun voi mennä sisälle, jos siellä on oppilas aseen kanssa.

Israelin hyökkäys tappanut jo 800 Gazassa

Turun Sanomat - ศ, 01/09/2009 - 20:53
Gaza, STT Israelin hyökkäyksessä Gazaan on kuollut jo yli 800 ihmistä. Sairaalalähteiden mukaan haavoittuneita on yli 3 300.  Samalla ajanjaksolla israelilaisia on kuollut 13, joista kymmenen sotilaita.  Israelin hyökkäys Gazaan on jatkunut jo lähes kaksi viikkoa. Israel on sanonut haluavansa hyökkäyksellä lopettaa Gazaa hallitsevan palestiinalaisjärjestö Hamasin raketti-iskut Israeliin.

Pyrintöön kolmas amerikkalainen, Frier ensin koeajalla

Aamulehti / Uutiset - ศ, 01/09/2009 - 20:49
Tampereen Pyrinnön miesten Korisliigan joukkue on hankkinut koeajalla joukkueeseen kolmannen amerikkalaisen. Howard Frier tulee Suomeen Virosta. Päävalmentaja Pieti Poikola toivoo 32-vuotiaan Frierin täyttävän paikkansa puolustavana takamiehenä. - Tarvitsemme lisää kilpailua joukkueeseen.

Ranskassa kohutaan ministerin nelipäiväisestä äitiyslomasta

Uutiset - HS.fi - ศ, 01/09/2009 - 20:48
Syndicate content