Suomi

Etelänavan valloittajilta lähti naamanahka

Aamulehti / Uutiset - prieš 3 valandos 11 minutės
- Ihan kiva oli lähteä kotiin, aikansa kutakin. - Ehkä parin vuoden päästä jonnekin uudestaan, Etelänavan vallannut Kari Poppis Suomela, 42, tuumii. Suomela ja seikkailijakaverinsa Pasi Ikonen, 41, palasivat kahden kuukauden naparetkeltä Suomeen lauantaina.

Mokkulalla yhdessä yössä 6 000 euron lasku

Aamulehti / Uutiset - prieš 3 valandos 11 minutės
Liikkuva laajakaista on näppärä väline, mutta käyttöohje kannattaa lukea erityisen tarkasti. Porilaisen nuoren miehen Lapin reissusta viime syksynä tuli ikimuistettava. Kaveriporukka oli vuokrannut Kolarista mökin. Etukäteen tiedettiin, ettei varustukseen kuulunut radioa eikä televisiota.

Raakaöljyn tynnyrihinta laski 44 dollariin

Turun Sanomat - prieš 3 valandos 15 minutės
Helsinki, STT Raakaöljyn hinta on laskenut kansainvälisillä öljymarkkinoilla neljättä päivää. Pohjanmeren Brent-laadun korihinta laski iltapäivällä runsaaseen 44 dollariin tynnyriltä. Käteiskauppaa käytiin noin 43 dollarin tynnyrihinnalla.  Öljyn hinta on laskenut yli 100 dollaria viime heinäkuusta. Raakaöljyn hinta kävi silloin öljylaadusta riippuen noin 145-147 dollarissa tynnyriltä eli korkeammalla kuin koskaan aiemmin. Alimmillaan joulukuussa hinta kävi noin 36 dollarissa.  Opecin jäsenmaiden viemän raakaöljyn korihinta laski torstaina 42,12 dollarin tynnyriltä. Opec-öljyn korihinta kohosi viime vuonna keskimäärin 94,45 dollariin tynnyriltä. Keskihinta nousi yli 25 dollaria vuotta aiemmasta.

Hurskainen lähdössä euroehdokkaaksi

Uutiset - HS.fi - prieš 3 valandos 19 minutės

Vartiokylän kirkko joutunut ilkivallan kohteeksi

Uutiset - HS.fi - prieš 3 valandos 23 minutės

PKC Group aloittaa yt-neuvottelut Kempeleessä

Turun Sanomat - prieš 3 valandos 24 minutės
Kempele, STT Kempeleessä toimiva elektroniikan sopimusvalmistaja PKC Group aloittaa jälleen yt-neuvottelut. Yt-neuvottelut ja mahdolliset lomautukset koskettavat Kempeleen yksikön kolmeasataa työntekijää. Yhtiön toimitusjohtajan Harri Suutarin mukaan lomautukset tulevat kestämään useita kuukausia.  Lomautukset johtuvat johdinsarjojen kysynnän heikentymisestä. Viime vuonna yhtiössä läpikäytiin kahdet eri yt-neuvottelut.

Suomi turvaa Afganistanin vaaleja sadalla lisäsotilaalla

Aamulehti / Uutiset - prieš 3 valandos 26 minutės
STT Suomi varautuu tuplaamaan Afganistanissa palvelevien sotilaiden määrän maan tulevien presidentin- ja maakuntavaalien vuoksi. Suomi varautuu lähettämään Afganistaniin noin sadan sotilaan lisäjoukon, ja määräaikaisen komennuksen on tarkoitus kestää 3-5 kuukautta. Ulkopoliittinen johto on sopinut asiasta tänään.

Ruumiita lojuu lattialla ruotsalaissairaalassa

Turun Sanomat - prieš 3 valandos 33 minutės
Tukholma, STT Kuolleille ei ole riittävästi paikkoja ruotsalaisen Kristianstadin keskussairaalassa. Tilanpuutteen vuoksi ruumiita on jouduttu säilyttämään useita päiviä lattialla liian korkeassa lämpötilassa.  Ruumiiden huono kunto on jo aiheuttanut ongelmia omaisten halutessa jättää viimeiset jäähyväiset vainajalle.    Ruumiinavausavustaja Morgan Arvidsson kertoo Kristianstadsbladet -lehdelle, että sairaalan ruumishuoneen kaksi kylmäkaappia ovat täynnä. Tämän vuoksi ruumiit on ollut pakko sijoittaa kylmähuoneen lattialle.  Kaikkiaan sairaalan ruumishuoneelle mahtuu säilytettäväksi 40 ruumista. Esimerkiksi torstaina sairaalassa oli kuitenkin säilytettävänä kaikkiaan 55 vainajaa ja päivän aikana Lundista odotettiin saapuvaksi lisää.

Metso lomauttaa lähes koko väkensä Valkeakoskella

Aamulehti / Uutiset - prieš 3 valandos 34 minutės
Metso lomauttaa lähes koko henkilöstönsä Valkeakoskella, Anjalankoskella ja Jämsänkoskella. Yhteensä yksiköissä työskentelee noin 400 ihmistä. Valkeakosken osuus lomautettavista on Ylen uutisten mukaan 350. Marraskuun lopussa alkaneet lomautuksia käsitelleet yt-neuvottelut saatiin päätökseen tänään perjantaina.

WoW oli vuoden 2008 pelatuin peli

Aamulehti / Uutiset - prieš 3 valandos 36 minutės
Tutkimusyhtiö Nielsen teki tutkimuksen tietokonepeleistä, joihin pelaajat kuluttivat eniten aikaa vuonna 2008. Voittajaksi nousi nettiroolipeli World of Warcraft, jonka pelaajat käyttivät peliin keskimäärin 671 minuuttia eli 11 tuntia viikossa. Kakkos- ja kolmossijat menivät Call of Duty 4- ja Halo-räiskintäpeleille.

Moro-mimmi Hyttisestä tulee päätoimittaja

Aamulehti / Uutiset - prieš 3 valandos 36 minutės
Heta Hyttinen nousee musiikkilehti Rytmin päätoimittajaksi. Asiasta kertoo Markkinointi&Mainonta-lehti verkkosivuillaan. Hyttinen on aiemmin työskennellyt toimittajana muun muassa Aamulehdessä. Hyttinen on monelle tamperelaiselle tuttu pestistään Moro-mimminä eli kulmakunnan kekkereitä kiertäneenä Moron toimittajana.

Viron-matkailu hurjassa kasvussa

Aamulehti / Uutiset - prieš 3 valandos 37 minutės
Taloudellisen tilanteen epävarmuus näkyy jo matkailussakin. Suomalaisten into ulkomaanmatkailuun hiipui loppuvuodesta. Marraskuun matkailutilastoista ilmenee, että ulkomaanmatkoja tehtiin edellisvuotta reilusti vähemmän.

Rauno Korpi kertoi, miksi piti kypärää vaihtoaitiossa 11 vuotta sitten

Uutiset - HS.fi - prieš 3 valandos 37 minutės

Niko - Lentäjän poika ylitti miljoonan katsojan rajan

Uutiset - HS.fi - prieš 3 valandos 40 minutės

Viisumeja Suomeen haettiin ennätysmäärä

Aamulehti / Uutiset - prieš 3 valandos 45 minutės
STT Suomen ulkomaanedustustot käsittelivät viime vuonna ennätysmäärän viisumihakemuksia, kertoi ulkoasiainministeriö perjantaina. Määrä oli hieman yli 800 000, kaksitoista prosenttia enemmän kuin vuonna 2007. Ennätys perustuu hakemusmäärän rajuun kasvuun Venäjällä.

Huijareiden Gaza-sähköposti etsii pankkitietoja

Aamulehti / Uutiset - prieš 3 valandos 45 minutės
STT Internetissä leviää vauhdilla roskapostiviesti, jonka avulla yritetään onkia selville ihmisten verkkopankkitietoja. Uutta tämänkertaisessa huijausyrityksessä on, että se käyttää hyväkseen Gazan konfliktin saamaa laajaa julkisuutta. Tietoturvayhtiö RSA:n mukaan roskaposti väittää olevansa tv-kanava CNN:n lähettämä uutiskirje.

Ruotsalaissairaalassa ruumiita lattialla tilanpuutteen vuoksi

Aamulehti / Uutiset - prieš 3 valandos 46 minutės
STT Kuolleille ei ole riittävästi paikkoja ruotsalaisen Kristianstadin keskussairaalassa. Tilanpuutteen vuoksi ruumiita on jouduttu säilyttämään useita päiviä lattialla liian korkeassa lämpötilassa. Ruumiiden huono kunto on jo aiheuttanut ongelmia omaisten halutessa jättää viimeiset jäähyväiset vainajalle.

Niko - Lentäjän poika ylitti miljoonan katsojan rajan

Aamulehti / Uutiset - prieš 3 valandos 46 minutės
STT Suomalainen animaatio Niko - Lentäjän poika on ylittänyt miljoonan katsojan rajapyykin maailmalla. Elokuvan näytöksiin on nyt myyty noin 1 100 100 lippua. Suurinta Nikon menestys on ollut Ranskassa, jossa Niko on kerännyt yli puoli miljoonaa katsojaa. Kotimaassa Niko-elokuvan on nähnyt yli 200 000 henkeä.

Niko - Lentäjän poika ylitti miljoonan katsojan rajan

Turun Sanomat - prieš 3 valandos 47 minutės
Helsinki, STT Suomalainen animaatio Niko - Lentäjän poika on ylittänyt miljoonan katsojan rajapyykin maailmalla.  Elokuvan näytöksiin on nyt myyty noin 1 100 100 lippua. Suurinta Nikon menestys on ollut Ranskassa, jossa Niko on kerännyt yli puoli miljoonaa katsojaa.  Kotimaassa Niko-elokuvan on nähnyt yli 200 000 henkeä. Niko - Lentäjän poika on ehdolla Jussi-palkinnoille kolmessa sarjassa.

Paralympialaisten kaikkien aikojen mitalimies haluaa olympialaisiin

Uutiset - HS.fi - prieš 3 valandos 50 minutės
Surinktas turinys